maanantai 25. huhtikuuta 2016

Talsoila - turvallinen paikka

Talsoila on kaunis asuinalue  Forssan luodeosassa Loimijoen länsipuolella. Vuoden 2011 lopussa siellä asui 2225 asukasta.

Olen muuttanut Talsoilaaan perheen kanssa vuonna 2012. Paikka on hyvin rauhallinen, sillä sen ympärillä on metsä ja mäki ja siksi koska se on myös vähän kauempana keskustaa. Alue on myös siisti ja turvallinen. Talsoilaa pidetään hyvänä asuinpaikkana. Siitä vähän kauempana on myös puisto,kauppa ja kirjasto. Se on hyvä asia. Sen ainoa huono puoli on ehkä se, että sieltä matkaa keskustaan on jonkun verran pitkää.

Paikka, jossa olin asunut 12 vuotta, oli myös vähän samanlainen kuin Forssaa. Sekin oli rauhallinen ja turvallinen. Se oli toki vähän parempi, sillä sen ympärillä oli kaikkea, joka ihminen tarvitsee, kuten kauppa, kirjasto, puisto, sairaala. Siellä oli paljon asukkaita, mutta siihen verrattuna Forssassa asuu aika paljon vähemmän ihmisiä. Mutta ne kaikki käyttäytyy hyvin, sillä meilkein kaikilla on töitä,ja nuoria on vähemmän.

Talsoilaan voisi hyvin muuttaa ihmisiä. Forssan suurin teollisuudenala on elintarvikeala, ja sen tehdas on täällä Talsoilassa. HK Ruokatalo OY on keskittänyt merkittävän määrän toimintaansa paikkakunnalle. Täällä sijaitsevat myös Forssan kaupungintalo, paloasema ja Kuhalankosken mylly.

 Talsoilan nimi on 1600-luvulta lähtien sanottu puhekielessä ilman i-kirjainta muodossa Talsola. Tässä on neljä katua, joiden nimet perustuvat Kalevalaan. Se on aikaa mielenkiintoista.
Kaunis metsä 

Auringonlasku Talsoilassa

1 kommentti:

  1. Kattava ja monipuolinen teksti. Kivat kuvat ja muutenkin hyvä työ.

    VastaaPoista