torstai 12. huhtikuuta 2018

Viksberg- minun kaupunginosani



Viksbergin kaupunginosa sijaitsee Etelä-Forssassa.
Siellä on paljon kerrostaloja, suurin osa asunnoista on vuokra-asuntoja.
Omakotitaloja on vähän.

Minä olen asunut Viksbergissä vuoden. Minusta on ihan okei asua Viksbergissä.
Yksi hyvä asia on se, että koulumatka on lyhyt. Koululla on erilaisia harrastusmahdollisuksia, esim talvella jää ja kesällä koripallo ja jalkapallokenttä.
Viksbergissä on oma R-kioski ja Tokmannikin on lähellä.


HUONOT ASIAT

Viksbergissä asuu kaikenlaisia ihmisiä.

Se on kaukana keskustasta ja kaupoista. Siellä on vanhoja kerrostaloja, joissa asunnot ovat huonokuntoisia. Kun muutin Viksbergiin, täällä oli Siwa, mutta ei ole enää, 


keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Paratiisi Paavola

Paavola sijaitsee 2-tien länsipuolella. Paavolassa on eniten omakotitaloja, mutta siellä on myös rivitaloja.

Olen asunut Paavolassa pienestä pitäen. Itse asun ihan Paavolan pururadan vieressä. Pururata on lenkkeilypaikka, jossa vois myös hiihtää talvisin. Itse pidän Paavolasta, koska se on rauhallinen paikka. Ainoa huono puoli on se, että keskustaan on aika pitkä matka ja kouluun jos kulkee esim. kävellen tai pyörällä. Paavola sopii niille jotka haluavat asua syrjemmässä. Itse en paljoa Paavolan maineesta, mutta luulisin, että se on hyvä.
Paavolan puisto

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Paavola zzzz

Paavola sijaitsee pari kilometriä etelään kymppitieltä ja länteen parikilometriä kakkostieltä. Paavolassa on suurimmaksi osaksi omakotitaloja, mutta myös rivitaloja löytyy. Kaikki Paavolan taloista on omistusasuntoja, joten vuokra-asuntoja ei ole.

Minä olen asuntut koko ikäni Paavolassa ja olen viihtynyt siellä todella hyvin, koska siella on paljon metsää ja yksi puisto joissa on kiva ulkoilla. Paavola ei ole muuttunut kovinkaan paljoa asumiseni aikana paitsi yksi kioski on poistettu puiston vierestä. 

Alueen hyviä puolia on mielestäni se, että se on rauhallinen alue asua ja siellä on paljon ulkoilutilaa. Hyvä puoli on myös se, että siellä ei asu mitään hämärää porukkaa. Paavolan huono puoli on se että se on aika kaukana keskustasta ja kaikkiin aktiviteetteihin on pitkä matka.


Mielestäni Paavola on hyvä paikka asua, koska siellä on rauhallista ja eikä asu mitään nistejä. Paavola on Lapsi perheiden asuinaluetta.


Paavolassa on muutamia yrityksiä, mutta suurinosa on yksityishenkilöiden toiminimi yrityksiä. Paavolassa on yksi suurikin yritys nimeltään Autokeidas. Autokeitaalla on tankkauspiste sekä muita moottoriajoneuvon huoltopisteitä. Siellä on myös ruokala, joss on noutopöytä sekä Hesburger. Autokeitaalla on myös pieni kauppa josta pystyy ostamaan elintarvikkeita.


Paavolan tie

Hiljainen Vieremä

Kymppitien pohjois-puolella noin neljän kilometrin päässä keskustasta luoteeseen on Vieremä. Alueella on rivi-ja amakotitaloja. Alueella asuu muutamia lapsiperheitä ja paljon vanhuksia eikä juuri muita. Olen itse asunut perheeni kanssa vieremässä siitä lähtien kun olin yhdeksän kuukautta vanha. Vieremässä on kaksi puistoa ja koululaitos jossa itsekin opiskelin ensimmäiset kouluvuoteni. Suuri osa vieremää on vieläkin peltoa, jota kukaan ei käytä. Vieremään kuuluu myös Hunnarin laskettelurinne ja Mäkilammi.
Kuva Vieremästä

Viksberg - Ei hyvä eikä huono

Yleisesittely

Viksbergin asutus on enemmän kerrostaloasutusta, mutta ei pelkästään sitä. Viksbergissä saa sekä vuokra- että omistusasuntoja. Viksberg sijaitsee 2 tien itä puolella. Forssan keskusta on noin 2,5 km kaukana Viksbergistä.


Oma suhde alueeseen

Olen asunut koko ikäni Viksbergissä. Paikka sopii mielestäni perheille, sillä siellä on paljon puistoja. Kerrostaloja on korjailtu joten asunnot ovat mielestäni hyvän näköiset. Minulla itselläni ei ole paljon hyviä muistoja paikasta, mutta sain Viksbergistä paljon kavereita. Paikka on huonomaineinen.


Historia

Viksbergin ensimmäiset kerrostalot rakennettiin vuonna 1960. Viksbergiä rakennettiin vielä vuonna 1970. Viksbergissä sijaitsee jopa 1700-1800 luvulla rakennettu rakennus, joka vaurioutui tulipalossa. Viksbergin kartanon historia on kumminkin merkittävä, koska Alex Wilhem Wahren on muuttanut paikalle. Viksbergin kutomo syttyi tuleen vuonna 1877 tammikuun 13 päivänä. Alex oli tuolloin 63 vuotias.

Viksbergin aluetta 


Lähde:

https://www.forssanlehti.fi/uutiset/26852-viksbergin-kartanolle-uusi-elama

http://www.forssanvpk.fi/historia.php


Viksberg: Kaupungin etelä

Viksbergin kaupunginosa sijaitsee Etelä-Forssassa. Siellä on paljon kerrostaloja, suurin osa asunnoista on vuokra-asuntoja. Omakotitaloja on vähän.

Minä olen asunut Viksbergissä noin 9 kuukautta. Minusta on ihan ok asua Viksbergissä. Yksi hyvä asia on se, että koulumatka on lyhyt. Koululla on erilaisia harrastusmahdollisuuksia, esim talvella jää ja kesällä koripallo ja jalkapallokenttä. Viksbergissä on oma R-kioski ja myös Tokmanni on lähellä. Ja Viksbegissä on pieni Ravintola. Ja Viksbergissä on paljon firmoja.


HUONOT ASIAT 

Viksbergissä asuu kaikenlaisia ihmisiä.
Se on kaukana keskustasta. Siellä on vanhoja kerrostaloja. Asunot on huono tilantessa  Se on kaukana kaupoista, mutta kun muutin Viksbergiin, täällä oli vielä Siwa.


Siurilankatu

Viksberg hyvä asuinalue


Kuva on otettu omalta asuinalueeltani Isoniityntieltä.

A) Viksberg sijaitsee noin puolitoista kilometriä keskustasta lounaaseen päin. Viksbergin alueella on paljon kerrostaloja, omakotitaloja, rivitaloja ja vuokra-asuntoja.

B) Olen asunut lähes koko ikäni Viksbergissä. Asun tällä hetkellä omakotitalo alueella. Viksbergissä on kerrostaloja, rivitaloja ja omakotitaloja. Hyviä asioita Viksbergistä on se, että siellä asuu kavereitani lähellä ja myös se, että sen lähellä on monia kauppoja ja ruokapaikkoja. Huonoja puolia siellä on se, että kaikki kerrostalot eivät ole movinkaan hienoja ja osa viksbergin kerrostalo alueista on villiä ja epämiellyttävää. Viksbergissä asuu ihan mukavaa porukkaaa lukuunottamatta narkkareita ja juoppoja.

C) Alueella on palveluina mm. R-kioski, K-Citymarket, Tokmanni, päiväkoti Kurjenpesä ja Kuhalan koulu.

Viksberg - sekava

Viksberg ei ole hirveän kaukana keskustaa. Se on lähellä pienlentokenttää. Viksbergissä on paljon kerrostaloaluetta ja omistusasuntoja. Kerrostaloja on enemmän kauempana keskustaa. Viksberg sijaitsee keskustasta kaakkoon päin.

Olen asunut Viksbergissä melkein koko elämäni. Olemme asuneet kahdessa erilaisessa kerrostalossa. Jos ostaa kerrostalosta asunnon, suosittelen sellaista mihin ei paista aurinko suoraan asuntoon, koska silloin asuntoon tulee todella kuuma.

Viksbergissä asuu eniten yleensä erimaalaisia perheitä, nuoria ja vanhuksia. Nuoret eivät yleensä pysy kauan ,vaan muuttavat pois. Yleensä kun kysyn kavereilta Viksbergistä, he yleensä vastaavat siihen negatiivisesti esim. huumeet, känniläiset tai ärsyttävä paikka.

Omista kokemuksistani Viksberg on ihan okei paikka, mutta en asuisi siellä. Viksberg oli ennen minusta paljon kivempi,koska silloin pidettiin nuorille kerhoja. Joskus jotkut ihmiset juovat liikaa ja tulevat känniin. Silloin he alkavat koputella oviin ja pitää olla tarkka kenelle avaa oven. Muutenkin osa ihmisistä ovat törkeitä ja ärsyttäviä.

Viksberigssä löytyy minusta enemmän huonoja puolia, kuin hyviä puolia. Hyviä puolia esim. puistot ja ennen pidetyt kerhot.

Kerrostaloasutusta
Viksbergin lähellä on myös erilaisia pieniä yrityksiä, kuten Lounea, Texvex, Kaukokiito, Euromaster ja Forssan Lava ja Huolto Oy.


Yritykset sijaitsevat Viksbergintiellä

torstai 5. huhtikuuta 2018

Viksberg - se pimeä puoli

Viksberg (virallisesti Haudankorva), Forssan kaupunginosa. Asutuksen tyyppi on kerrostalo- ja pientaloalue. Lähistöllä on metsää, peltoa ja pienlentokenttä.

Asuinalue on ollut yksi lemppareista paikoista, eikä se ole muuttunut yhtään siitä mitä se on nyt ollut. Alue on kaunis ja viihtyisä. Kesäisin on mukava olla sillalla ja lammen vedessä jalkoja uittamassa. Harmittaa vain, kun pienenpää lampea ei puhdisteta kasvillisuudesta ja ihmiset heittelevät roskia ja tavaroitaan sinne. Joskus myös isommasta lammesta löytyy liika kasvillisuutta, mutta se voi olla myös hyväksi lammen kaloille sammakoille ja muille lammen asujille.
Koulu on lähellä ja kaupat myöskin. Alue on rauhallinen.
Huonoin puoli on se, kun siellä asuu paljon diilereitä.

Haudankorva

Viksberg - Hiljainen kaupunginosa

Viksberin kaupunkin osa sijaitsee noin kaksi kilometriä keskustasta länteen päin.
Alueella on kerrostaloja kuin omistusasuntoja. Siellä on suurimmaksi osaksi omistusasuntoja.

Olen asunnut siellä koko elämäni. Olen viihtynyt siellä todella hyvin, koska se on rauhallisempi osa Forssasta. Alueelta on poistunut yksi puisto ja lähistölle rakennettiin neljä kerrostaloa viisi vuotta sitten.

Alueen hyviä puolia ovat rauhallisuus ja metsien läheisyys. Huonoja puolia ovat alue on lentokentän lähistöllä ja alueen yli aina lennetään, kun yritetään laskeutua, alueella myös tehdään paljon remontteja kerrostaloille ja omistusasunnot ovat pitkän tien vieressä ja joskus nuoret kiihdyttelevät siinä öisin kuin päivisin.

Julkisia palveluita alueella ovat koulutuspalvelu ja julkinen liikenne. Kaupalliset palveluita alueella ovat ravintola ja vähittäiskauppa. Yksityisiä yrityksiä alueella mielestäni ei ole ,mutta julkisia yrityksiä on esim.  Silläsiisti Oy , Lounea Oy ja Forssan Lava ja Huolto Oy.

Viksbergissä on muihin verrattunua halvempi keskimääräinen neliöhinta.


Mielikuvat sosiaalisessa mediassa

Tietämättä Forssasta mitään ostin asunnon Viksbergistä. Statuksesta(ni) en sano mitään, mutta olo on kuin huijatulla. 
Tuskin saan koskaan asuntoani myytyä pois, vaikka haluaisinkin muuttaa muualle. 
(Suomi 24 kirjoittaja)


Paavola

Kuvassa näkyy Paavolan päätie

Paavola sijaitsee kakkostien länsipuolella. Alueella on pääosin omakotitaloja, mutta on myös muutamia rivitaloja. Kaikki talot ovat omistustaloja.

Olen asunut Paavolassa yhdeksän vuotta ja olen viihtynyt hyvin. Alueella on monia samanikäisiä kuin minä. Paavolan on rakennettu useita uusia taloja sen jälkeen kun muutimme sinne, muutama jopa aivan viereen. Hyviä puolia Paavolassa on, että sieltä ei ole läpikulkua, joten siellä ei ole turhaa liikennettä, joka on lapsiperheiden kannalta hyvä asia. Huono puoli on, että keskustaan on hieman matkaa. Kun mietin Paavolaa minulle tulee mieleen rauhallinen ja miellyttävä paikka asua. Alueella asuu paljon lapsiperheitä ja keski-ikäisiä ihmisiä. Alueella on hyvä maine, koska Paavolassa harvoin tapahtuu mitään ikävää.

Matku -mukavan pieni paikka

Matku tai toisin sanottuna Pohjois-Forssa sijaitsee n. 20 km päässä Forssan keskustasta. Alueella on vain omakotitaloja ja yksi rivitalo, jotka ovat omistusasuntoja.

Olen asunut Matkussa niin kauan, kuin olen elänyt, joten näin 15 vuoden aikana Matku on muuttunut paljon. Matkussa on ollut mm. pankki, posti, parturi, rullalankatehdas, saha, baari, kyläkauppa, koulu, kirpputori, seurakunnantalo (pidettiin kerhoja) ja juna-asema (ei enää minun aikanani). Matkussa on nykyään vpk ja aktiivisesti toimiva kylätalo ja Matkun oma rukoushuone. 

Mielestäni Matku on maailman paras paikka asua, koska täällä on rauhallista ja kaikki tuntevat toisensa. Mielstäni on myös mukava päästä kauas kaupungista maaseudulle.

Matkun huonot puolet ovat se, että täällä ei ole enää koulua, joten lapset joutuvat menemään Koijärvelle kouluun. Onneksi itse sain käydä ala-asteen Matkun koulussa. Hyviä puolia Matkussa on rauhallisuus, kylätalon toiminta, johon kuuluu ruokailu ma,to ja la. Kylätalo pitää myös kerhoja ja sen voi vuokrata, jos haluaa pitää juhlat kylätalolla.

Matkussa asuvat ihmiset ovat suurin osa maanviljeliöitä, joilla on myös esim. possuja tai vaikka lehmiä. Täällä asuu myös paljon vanhoja ihmisiä, mutta myös lapsi perheitä. En tedä millainen maine Matkulla on, mutta omasta mielestäni ihan hyvä


kylätalo
Matkun rukoushuone
entinen pankki ja posti
          
                                     




Matkun rautatieasema

Matkun rautatieasema oli Knut Nylanderin suunnittelema puinen rakennus, joka avattiin 1876.  Rataosa oli Turku-Toijala. Etäisyydet kaupunkeihin: Turku 95 km, Toijala 35 km, Hummpila 9 km ja Urjala 14 km.
Matkustajajunien pysähdykset Matkun asemalle lopetettiin 1990  27.toukokuuta, josta seurasi se, että liikenne paikka poistui lopullisesti liikennepaikkojen luettelosta.
Asema lakkautettiin kokonaan 7.9.1999. ja se purettiin kokonaan 2001, eikä siitä ole enää mitään jäljellä.


keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Talsoila, hyvä asuinalue lapsiperheille

Talsoila sijaitsee noin kilometrin päässä Forssan keskustasta, Loimijoen länsipuolella. Asuinalueella asuu paljon lapsiperheitä ja alueelta löytyy paljon omakotitaloja.

Olen asunut Forssassa noin yksitoista vuotta. Pienenä asuin Tammelassa ja sieltä on jäänyt vain pieniä muistoja. Pienempänä viihdyin Forssassa, mutta nykyään olen kyllästynyt täällä asumiseen.
Kuitenkin, jos vertaan vanhaan asuinalueeseeni, Talsoila on paljon viihtyisämpi ja ei niin alkeellinen.
Voin sanoa aika varmasti, etten vanhempana aio jäädä Forssan asuinalueille asumaan.

Asuinalue sopii lapsiperheille ja heille jotka haluavat asua keskustan läheisyydessä. Alue on turvallinen.

Talsoilan hyviä puolia on keskustan läheisyys. Keskustaan on lyhyt matka, mutta yläaste on kaukana. Talsoilasta löytyy ala-aste, hiekkakenttä, minigolfrata, K-marketti ja frisbeegolfrata. Talsoilan läheisyydestä löytyy myös musiikkiopisto ja kirjasto. Talsoilasta on lyhyt matka Paavolan pururadalle, jossa voi lenkkeillä.

Talsoilan alueella olevat omakotitalot maksavat huomattavasti vähemmän verrattuna pääkaupunkiseutujen hintoihin.

Kuva on otettu Talsoilan alueelta, jossa sijaitsee edellä mainitut paikat



Kuva otettu Talsoilan K-marketin vierestä


Tölö on rauhallinen kaupunginosa

Tölön kaupunginosa sijaitsee 1 km keskustassa. Alueelta löytyy kerrostaloja, omakotitaloja, Lidl ja Tölön koulu. Suurin osa asunnoista on vuokra-asuntoja. Tölöllä on helppo asua kun on keskusta ja
kauppa lähellä. Alueella on myös kohtalaisen rauhallista aamuisin ja päivisin, mutta illalla ja öisin, sillä juopuneiden huuto kuuluu meille asti vaikka ikkuna olisi kiinni.

Muutin tänne Jokioisilta n. 3-4 vuotta sitten. Olen muuttanut elämäni aikana monia kertoja eri paikkakunnista ja kaupinginosista toiseen. Ensin asuin Humppilassa. Se on todella pieni ja ankea paikka eikä ole oikeastaan kauppojakaan yhtään. Forssa näyttää iloisemmalta paikalta ja on enemmän kauppoja ettei tarvitse ajaa eripaikkakuntaan sen takia, että jotain tarvitsee, sillä silloin melkeinpä aina ajoimme Humppilasta Forssaan ostoksille. Sen jälkeen muutimme Loimaalle ja siitä Hirvikoskelle, mutta siitä en oikeastaan osaa kertoa mitään, koska olin niin pieni, niin en muista mitään. Sen jälkeen muutin taas Humppilaan ja siellä tuli asua puolet elämästäni. Sitten kun olin 5 luokalla muutimme Forssaan Viksberiin. Sitten jostain syystä muutimme sieltä Jokioisille emmekä asuneet siellä kuin kesäloman, koska siellä oli kuulemma kallista asua.

Tölöllä sijaitsee Lidl, Sale, Keittiömaailma, Vesihelmi ja Tyykibaari, autokauppa ja kirpputorit.

Tölön alueen luonto on autoteistä asfalttia, vaahterapuita, koivua ja tölön koulun vieressä on pieni pelto.

Minun mielestäni Tölön alueen paikan epäkohta on Tölön koulu. Se tarvitsisi kunnostaa sisältä, että ulkoa jotta se näyttäisi eloisammalta ja tuntuu mukavemmalta paikalta opiskella. Koulun piha-aluekkin on todella autiomainen. Sinne voisi vaikka laittaa värikkäämpiä keinuja ja sinne paikalle missä oli ennen skeittirampit niin sinne voisi vaihtaa uudemmat korit ja maalata sinne peliviivat.
Kuvassa näkyy Lidli ja bussipysäkki Tölöltä


Paavola-Pururadasta tunnettu

Paavola sijaitsee 3 km päästä keskustasta eli kakkostien länsipuolella. Alueella on omakotitaloja, rivitaloja ja kaksikerroksisia rivitaloja.

Paavolassa asuu paljon lapsiperheitä ja nuoria. Minun mielestä paavola on rauhallinen ja mukavasti asuttu paikka koska, siellä ei ikinä tapahdu mitään. Itse olen asunut koko ikäni samassa talossa joka on ihan paavolan alussa lähellä poliisilaitosta, koska asumme niin alussa ääntä on enemmän mitä perä paavolassa. Pururadalle ei ole pitkä matka meiltä ja tykkään käydä siellä koiran kanssa. Puistokin on lähellä ja siellä olen pienenä leikkinyt ja nykyisin käyn siellä sukulaisten lasten kanssa. Myös ravirata on ihan vieressä ja ravien aikaan musiikki ja kuulutukset kuuluu sisälle saakka ja pilvenmäki on ollut iltaisin varsinkin kun se oli umpi jäässä niin kovassa käytössä autojen, mautojen ja mopoilioiden suhteen, mitään muuta negatiiivsta paavolassa ei sitten olekkaan.

Kuva on otettu paavolan nuorisotalon vierestä


Pikku-Muolaa - asuinalue metsän ja Kiimassuon hajujen keskellä

Pikku-Muolaa sijaitsee Valtatie 2 lounaispuolella ja Jokioisten tien kaakkoispuolella n. 3 km päässä Forssan keskustasta. Pikku-Muolaassa on pääasiassa omakotitaloja.

Olen asunut Pikku-Muolaassa n. 13-vuotta ja siellä on ihan mukavaa asua. Hyviä puolia alueessa on se, että sieltä on matkaa keskustaan sopiva määrä ja se on riittävän syrjässä kuitenkin. Alueella asuu pääosin lapsiperheitä ja se on hyvä asia sillä silloin alueella on aika rauhalista. Pikku-Muolaan mainetta huonontaa se, että siellä haisee välillä Kiimassuon kaatopaikka, mutta onneksi hajuhaitat ovat vähentyneet. Toinen asia mikä ihmisille tulee mieleen Pikku-Muolaasta on se, että se on keskellä metsää.

Pikku-Muolaan luonto on aika tasaista lukuunottamatta pieniä kallioita ja mäkiä. Pääasiassa alueella on peltoja ja metsiä. Alueella on myös vanhoja saviläpiä ja pieniä ja vähän isompia puroja/ojia.

Pikku-Muolaan epäkohtia ovat tiet, jotka ovat hiekkateitä jotka on tehty vanhojen peltoteiden pohjalle. Huono puoli on myös aikaisemmin mainitut hajuhaitat, jonka takia asuntojen arvon on joskus ajateltu laskevan.

Pikku-Muolaan nimi tulee siitä, kun toisen maailmansodan jälkeen alueelle evakuoitiin ihmisiä nykyisen Venäjän puolelta olevasta Muolaan kunnasta.
Kuvassa näkyy Pikku-Muolaassa olevia omakotitaloja



Tölö - lähellä kaikkea

Tölö sijaitsee 1,5 km päässä luonaassa Forssan keskustasta. Tölöllä on paljon omakotitaloja ja kerrostaloja. Siellä on myös vähän rivitaloja. Suurin osa kerrostaloista on vuokra-asuntoja.

Olen asunut tölöllä jo noin. 13-vuotta. Asuinalue ei ole muuttunut paljoa, vaan ihan pikku asioita on muuttunut. Pidän siitä, että siellä on Lidl ja Sale. Kotoani siis pääsee nopeasti kauppaan. Myös Veikon kone ja Tyykibaari ovat myös tölöllä. Lähellä Tyykibaaria on kampaaja. Tölöllä on mielestäni aika paljon kauppoja ja muita palveluita. Tölöllä on myös Vanhainkoti, Tölön Koulu, Taikatuulen päiväkoti ja niiden vieressä on puisto. Pidin Tölöllä asumisesta pienenä, koska päiväkotini ja kouluni olivat aina lähellä. Kouluun pystyi kävelemään todella nopeasti, eikä matkalla ollut paljoa autoteitä.

Vapaa-ajalla pystyin myös pienenä menemään kavereideni kanssa puistoon helposti, kun se oli niin lähellä. Tölön koululla on myös talvisin jää, jotenka pääsee helposti luistelemaan. Koulun vieressä on myös jalkapallokenttä, jossa käyn välillä potkimassa jalkapalloa veljeni kanssa. Talvisin jalkapallokentällä on hiihtolatuja ja siellä myös pystyy laskemaan pulkalla. Eli minusta asuinalue on ihan hyvä lapsiperheille.

Huonopuoli tosin Tölöllä on se, että kesäisin siellä on paljon humalalaisia ihmisiä. Kesäisin kuitenkin on myös se kiva puoli Tölöllä, että Tölön koulun vieressä olevalle pellolle tulee auringonkukkia. Tölö on myös sijainniltaan hyvä asuinalue, koska se ei ole kaukana keskustasta.

Tölöllä yksiössä joka on 28m² niin vuokralla asuminen maksaa kuussa 320e + vesi. Keskustassa 29.5 m² olevassa yksiössä vuokralla asuminen maksaa kuukaudessa 360e + vesi.

Kuvassa näkyy Lidl ja joitain tölöllä sijaitsevia kerrostaloja