torstai 14. huhtikuuta 2016

Viksberg

Siurilankatu on Viksbergissä 2-tien länsi puolella. Asukasluku vuoden 2011 tilastojen mukaan: 2560 ihmistä yhteensä joista 0-14 vuotiaita noin 300 ja 15-64 vuotiaita 1679.

Viksberg (haudankorva) on kerrostalojen peittämä lähiö Forssassa. Viksbergin asukkaat ovat opiskelijoita, vanhuksia, lapsiperheitä, narkomaaneja ja alkoholisteja. Alueella on myös omakotitaloalue jossa itse asun. Viksbergissä on paljon teollisuutta toisella laidalla, mutta vanhainkoti ja lastenkoti löytyy myös viksbergin ja pikkumuolaan rajan tuntumasta.

Itse en ole asunut Viksbergissä kuin muutaman vuoden, alue ei miellyttänyt minua kun muutimme sinne mutta olen tottunut jo pieniin levottomuuksiin. Alue on rauhoittunut paljon viime vuosiin nähden.

Viksbergillä on forssan pahamainesimman lähiön maine. Viksbergissä on paljon 1970-luvun elementtitaloja, lähes kaikki talot on muutettu perus hyvään kuntoon ja omistus asuinnoiksi. Alueen epäkohtiin kuuluvat lallintien ja rytyntien asunnot.

Sosiaalisessa mediassa Viksbergistä löysin enemmän huonoja kuin hyviä uutisia, johtuu varmaa pahamaineisen lähiön maineesta. Joku oli ostanut talon viksbergistä eikä saa sitä myytyä millään hinnalla ja sen takia sanoo että viksbergissä asuu vain nistejä. Haastattelemani mies sanoo ettei viihtynyt alueella, ei ole muuttunut yhtään samaa huonoutta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti