tiistai 26. huhtikuuta 2016

Viksberg - parempi mainettaan

a. Yleisesittely

Viksberg on viihtyisä asuinalue Forssan eteläosassa, jota rajaa mm. pohjoisessa Loimijoki ja etelässä ruuhkaisa valtatie 2. Viksbergissä on asukkaita yhteensä 2612 (v. 2011), asuntoalueella 2560 ja teollisuusalueella 52. Viksbergiin kuuluu omakoti- ja kerrostaloalue ja teollisuusalue.

b. Oma suhde alueeseen

Olen asunut Viksbergissä yhteensä noin viisi vuotta. Itse olen viihtynyt alueella todella hyvin, sillä meillä on ihanat naapurit ja kiva omakotitaloalue. Viksberg on rauhallinen asuinalue (ainakin omakotitaloalue) ja lähellä on kauppoja, koulu ja päiväkoti. Huonoa Viksbergissä on varmaan se, että täällä asuu aika paljon jupppoja. Huonoa on myös se, että suurin osa kavereista asuu kaukana esim. Talsoilassa. Olen kuitenkin tykännyt asua Viksbergissä. Ajattelisin Viksbergiä varmaan huonona paikkana asua jos en olisi asunut siellä jo viisi vuotta. Viksbergissä asuu kuitenkin paljon lapsiperheitä ja kunnollisia ihmisiä.

c. Palvelut

Viksbergissä on siwa, koulu, päiväkoti, eläinlääkäri, R-kioski ja baari.

Viksbergin asuinaluetta

1 kommentti:

  1. Tekstiä oli kuva lukea mutta paikotellen hiemän epäselvä.
    En ole tekstistä eri mieltä sillä Viksberistä saa saman kuvan tekstin perusteella.
    Kuva olisi voinut olla selvempi sillä tuosta ei saa selkeää käsitystä Viksberistä.
    Otsikko on plussaa!!
    +teksti oli hyvän mittainen

    VastaaPoista