perjantai 26. toukokuuta 2017

1960-luvun Viksberg

Kuva on 1960 vuonna otettu. Paikka sijaitsee Viksberissä. Kuvassa näkyy Siurilankatu 8 ja taustalla näkyy Siurilankatu 12 joka on rakennusvaiheessa, 


Kuva on otettu 23.5.2017. Kuvassa näkyy samat talot kuin äskösessä kuvassa. Talossa asutaan vieläkin.  

20 vuoden päästä: Uskon ,että näissä taloissa asutaan vieläkin ja taloja on kunnostettu.


Lähteet:
piipunjuurella.fi


Viksbergin 1960-luvun omakotitalot




Talo on rakennettu Viksbergiin 1960- luvulla. Talo on tyypillinen aikansa omakotitalo. 60-luvulla Viksbergiin rakennettiin paljon omakotitaloja n. 60 hehtaarin alueelle.




Kuva 23.5.2017. Nykyisin omakotitaloalue on edelleen asuttu, vaikkakin muutoksia taloihin ja asuinalueelle on tehty.


20 vuoden kuluttua talo on asuttu, mutta sitä on laajennettu ja remontoitu paljon. Asuinalueella on edelleen paljon asuntoja, mutta Viksberg on hiljainen asuinalue.




LÄHTEET:

- http://www.piipunjuurella.fi

- Risto Peltovuori, Forssan historia, 1993

Koskenmatin kerrostalo 70-luvulta

Kuvassa on Koskenmatin kerrostalo, jota rakennetaan vuonna 1970. Rakennus sijaitsee Turuntien ja Rautatienkadun risteyksessä. Vasemmalla näkyy Lindforsin talo.

Kuva on otettu 24.5.2017. Paikalla on vielä sama rakennus, mutta sitä on kunnostettu. Pohjakerroksessa on edelleen erilaisia liikkeitä. Viereen on rakennettu toinen kerrostalo Lindforsin talon paikalle.

20 vuoden kuluttua rakennusta on todennäköisesti kunnostettu ja osa liikkeistä on vaihtunut.


Lähteet:
http://www.piipunjuurella.fi/search.php?s_fulltext=LS13

Vuoden 1970 aivan tavallinen ja tylsä kerrostalo

Ennen: Kuva on vuodelta 1970 ja kuvassa on asunto-osakeyhtiö Nokkalankulman 6-kerroksinen kerrostalo Kuhalankujalta. Talotyyppi oli yleinen Helsingin lähiöissä. 



Nykyisin: Uusi kuva on otettu 23.5.2017 ja sama kerrostalo ei ole paljoakaan muuttunut ja on yhä asuinkäytössä toisin kuin Saksankadun talot.

20 vuoden kuluttua: Suurvallat alkavat pommittamaan toisiaan ja maailma tuhoutuu.


Lähteet: http://www.piipunjuurella.fi/imageinfo.php?id=132854

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Tyykihovi 1990-luvulta


Tyykihovi on 1990-luvulla rakennettu palvelukeskus.



Tyykihovi 23.5.2017. Tyykihovissa on vanhuksille suunnattuja palveluasuntoja eri osastoissa. Rakennus on jaettu 1990-luvulla tyypillisesti kolmeen osaan ja ne ovat liitetty toisiinsa nivelosalla. Siellä on A-, B- ja C-osasto, joissa on eri palveluita.


20 vuoden päästä: Tyykihovi on varmaan vieläkin vanhusten palvelukoti, sillä vanhuksia tulee vain lisää koko ajan. Rakennuksen ulkonäkö saattaa muuttua, mutta rakennuspohja voi pysyä saman, jos se pysyy hyvässä kunnossa.



Lähteet:

http://www.piipunjuurella.fi/imageinfo.php?id=132879

Vesihelmi 1991


Kuvassa näkyy vesihelmen rakennustyömaa vuonna 1991. Vesihelmi otettiin käyttöön 1. huhtikuuta 1993. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehtitoimisto Helin & Siitonen. Ennen viihdeuimalan rakennusta paikalla oli rautatien varastorakennuksia.




Samassa paikassa 23.5.2017 on edelleen Vesihelmi ja se on suosittu viihdeuimala lapsille ja aikuisille. Siitä on tullut hyvä paikka urheilulle, vesijumpalle tai vain vapaa- ajan uinnille.


20 vuoden kuluttua: Vesihelmi on luultavasti vielä samassa paikassa ja käytetään vieläkin viihdeuimalana. Luultavasti sitä on kunnostettu, remontoitu ja ehkä jopa laajennettu.



Lähteet:
http://www.vesihelmi.fi/info/
http://www.piipunjuurella.fi/imageinfo.php?id=23388&view=lres&prms=