tiistai 24. toukokuuta 2022

Paavola - paras paikka asua Forssassa

Minä asun Paavolassa. Paavola sijaitsee Pilvenmäen eteläpuolella. Alueella on paljon omakotitaloja sekä rivitaloja. Alueella ei ole kerrostaloja. Paavolassa on kaksi puistoa. Toinen puisto on melko iso, mutta toisessa puistossa on vain muutama keinu ja liukumäki. 

Olen asunut koko ikäni Paavolassa. Alue on melko rauhallinen. Paavolan lähellä ei ole kauppaa, että aina jos haluaa kauppaan on mentävä keskustaan. Alue ei ole juuri muuttunut 15 vuoden aikana. Paavolassa asuu melko paljon lapsiperheitä, mutta siellä ei asu paljoakaan vanhuksia. 

Paavolaan voisi tulla pieni kauppa, koska ei aina jaksaisi lähteä keskustaan kauppaan. Sen ei tarvitsisi olla iso kauppa, mutta kunhan siellä jotakin hyödyllistä olisi. Siellä oli joskus pieni kioski, mutta se loppui. 

Talsoila

Talsoila sijaitsee kakkostien länsipuolella aivan kymppitien ja kakkostien risteyskohdassa. Talsoila on omakotitaloalue mutta poikkeuksia on, muutama kerrostalo Turuntiellä ja rivitaloja siellä-täällä. Puistoja ja metsää löytyy Talsoilasta mukavasti.

Olen asunut Talsoilassa kolme vuotta ja se on ollut mukavampaa kuin Viksberissä asuminen, Talsoilassa palvelut ovat lähellä ja se on lapsiystävällisempi. Talsoila on lapsiperheiden ja eläkeläisten koti, rauhallinen ja turvallinen ympäristö takaa hyvän lapsuuden.

Talsoilassa pääset käymään alakoulun. Kaikkien rakastama pikku K-market loppui äkisti, mutta Sale ja S-Market ovat kuitenkin lähistöllä. 

Alueella on kuitenkin huonoja puolia, palvelujen katoaminen ja pitkät koulumatkat ovat puutteita.

Tölö - Vanhainkoti

Asun Forssassa Tölöllä. Asun Tölön koulun luoteispuolella. Vähän yli kilometrin Forssan keskustasta. Tölöllä on paljon kerrostaloja ja rivitaloja. On myö paljon puistoja. Asun kahden kaupan lähellä. Sale on lähin ja Lidl on noin tuplasta kauempana. 

Olen asunut Tölöllä 4 vuotta ja olen käynyt ala-asteeen Tölöllä. Tölölle rakennetaan Akvarelli, mikä on huono asia. Olen viihtynyt Tölöllä. Muutin Tölölle Pikku-Muolaasta. Pikkumuolaa oli parempi paikka. Ainut huono puoli on se, että kerrostaloissa on kesäisin erittäin kuuma. Mielestäni Tölöllä asuu paljon vanhoja ihmisiä.  

torstai 23. toukokuuta 2019

Talsoila - rauhallinen asuinalue valtateiden vieressä

Talsoila on yksi Forssan kaupunginosista. Se sijaitsee Kanta-Hämeen länsiosassa, valtateiden 2 ja 10 kaakkoiskulmassa. Omakotitalojen määrä nousee, kun mennään lähemmäksi valtateiden risteystä ja kerrostalojen määrä, kun mennään keskustaan päin, mutta Talsoila on suurimmaksi osaksi omakotitaloja.

Talsoila on hyvä paikka asua, sillä siellä on rauhallista, sieltä pääsee ympäri Forssaa helposti ja nopeasti ja lähes kaikki tarvittava on lähellä. Talsoilassa ei enää rakenneta niin paljon taloja, sillä se on sopivasti täynnä jo. Olen asunut Talsoilassa vuodesta 2015 lähtien, joka oli minulle ihan miellyttävä asuinpaikka asua. Talsoila ei ole paljoa muuttunut ja on lähes samanlainen kuten neljä vuotta sitten. Pieniä muutoksia ovat esimerkiksi kaupungin kaatamat muutamat puut ja puskat puistoista ja katujen varresta. Alueen hyvä puoli on rauhallisuus nopeat reitit keskustaan ja lapsille tekemistä esimerkiksi puistot ja harrastusmahdollisuudet. Huonoja puolia ovat talvisin kävelyteiden kunnostamattomuus. Mielikuvani Talsoilasta on hyvä, ja Talsoila on ihan hyvämaineinen kaupunginosa.

Talsoilassa on julkisia- että kaupallisia palveluja. Julkisia palveluja ovat kaupungintalo ja sen vieressä paloasema, jotka ovat aivan Talsoilan rajan reunalla lähellä Keskustaa, Talsoilan koulu keskellä Talsoilaa, frisbeegolfpuisto ja iso hiekkakenttä vierekkäin K-Marketin vieressä ja julkinen liikenne Tyykikyyti. Kaupallisia palveluja löytyy myös, esimerkiksi K-Market lähellä paloasemaa, säbähalli lähellä Talsoilan koulua, HK:n tehdas valtateiden kulmassa, Atrian tehdas ja pienyritykset kuten kampaamot Turuntien varrella. Julkisissa ja kaupallisissa palveluissa on yhteistä se, että ne usein sijaitsevat Turuntien varrella.

Mielestäni Talsoilan koulu on tärkeä osa Talsoilaa. Se on lähin koulu Talsoilassa ja Paavolassa asuville, ja koulu on ollut pystyssä ja monta vuosikymmentä. Talsoilan koulua on laajennettu ja remontoitu. Se on suuri koulu ala-asteelaisille, ja kouluun liittyy valtava etupiha ja takapiha, jossa kesäisin on hiekkakenttä ja talvisin jääkenttä. Talsoilan koululla järjestetään tapahtumia, kuten discoja lapsille ja myyjäisiä koko perheelle.

Haastattelin Talsoilassa asuvaa nuorta, jolta kyselin häntä asumissijainnista tässä Forssassa. Hän kertoi asuneensa Talsoilassa jo neljä vuotta, muttei viihdy alueela. Hyvänä puolena hän kertoo Talsoilasta, että se on suhtkoht lähellä keskustaa. Huonoja puolia hän sanoi, että mopojen suuri melu Turuntiellä häiritsee ja vedenpuhdistamo haisee lähes joka päivä.

Alueen epäkohtiakin löytyy. Haastattelin henkilöä Paavolasta, joka asuu välillä myös Talsoilassa ja Keskustassa. Hänen mielestänsä pitäisi olla enemmän aktiviteettejä nuorille ja vanhuksille ja frisbeegolfpuistoon pitäisi teettää aita, ettei frisbeegolfkiekko lentäisi päähän. Myös omasta mielestäni nuo olisivat hyviä parannuksia. Talsoilassa ei myöskään huolleta kävelyteitä usein talvisin, joka on myös epäkohta minulle, sillä käytän usein pyörää.

Suosittelen Talsoilaa asuinpaikaksi. Jos perheessäsi on lapsia, Talsoila on hyvä paikka muuttaa. Koulu on lähellä, yläasteet tarpeeksi lähellä yläkouluikäiselle (samoin lukio ja ammattikoulu). Puistoja löytyy ja Talsoila on muutenkin turvallinen ja rauhallinen paikka. Talsoila on tulevalle forssalaiselle hyvä alku! Talsoilalla on joistakin syistä joidenkin ihmisten mielestä huono maine, mutten ymmärrä miksi.

Talsoila on tasainen, mutta mäkiäkin löytyy. Maaperä on savista, hiekkamoreenista ja kalliomaista. Talsoilan metsistä voi löytyä jäänkauden merkkeinä siirtolohkareita ja kallioita. Talsoilaan kuuluu pieni osa Loimijokea. Talsoilassa kasvaa enimmäkseen havupuita, jotka muodostavat metsiä ja kotipihoja.

Jos päättäisitkin muuttaa Talsoilaan, kerron sinulle asuntojen hintoja. Käytin sivusta etuovi.com ja vertailin noin 75 m² kokoisia asuntoja keskenään Talsoilan, Keskustan ja Paavolan kanssa. Talsoilassa asunto maksaisi 105000 €, Keskustassa 103000 € ja Paavolassa 129000 €. Keskusta tulisi selvästi halvemmaksi kuin Talsoila, mutta suosittelisin joka tapauksessa Talsoilaa tämän artikkelin yllämainituiden plussien takia.
 

Paavola - rauhallinen asuinalue

Paavola on Forssan keskustasta 4 kilometriä länteen oleva kaupunginosa. Paavolassa on monenlaisia taloja, rivitaloja, kerrostaloja ja omakotitaloja. Eniten Paavolassa on kuitenkin omakotitaloja. Suurin osa Paavolan asunnoista on omistusasuntoja. Paavolassa on kaksi aluetta, joita kutsutaan uudeksi Paavolaksi ja vanhaksi Paavolaksi. Uuteen Paavolaan rakennetaan uusia taloja jatkuvasti.

Olen asunut koko elämäni Paavolassa. Paavola on rauhallinen ellei jopa rauhallisin kaupunginosa Forssassa. Tykkään asua Paavolassa, koska siellä on rauhallista ja siellä ei tapahdu oikein mitään. Paavolassa on kuitenkin huonona puolena se, että sieltä on pitkät matkat Forssan keskustaan. Paavolalla on hyvä maine Forssassa ja sinne muuttaa paljon ihmisiä, koska Paavola on rauhallinen paikka. Paavola on ainut paikka jossa haluaisin asua, koska Paavola on rauhallisin asuinalue verrattuna Viksbergiin. Vanhempani on asunut Forssassa noin 20-vuotta ja se ei ole muuttunut paljoa vuosien aikana. Paavolassa on muutama puisto, mutta isoin puisto on Kiskan puisto, nimi tulee siitä että puistossa oli ennen kioski, mutta ei enään. Vanhempani mielestä Paavolassa on erittäin rauhallista asua ja olen samaa mieltä heidän kanssaan.

Paavolassa ei ole paljoa palveluita. Ainoa palvelu on parturi ja sekin on yksityinen. Paavolassa oli ennen kioski niin kuin aikaisemmin mainitsin, mutta se lopetettiin. Paavolasta ei kuitenkaan ole kuin kahden kilometrin matka lähikauppaan, joten on ainakin yksi kauppa "lähellä". Paavolasta on myös noin 1,5 kilometriä kouluun, mutta kolme kilometriä lähimpään tarhaan.

Paavolassa ei ole yhtäkään hylättyä taloa, mutta puistossa on rakennus jossa puolet ovat käytössä ja puolet rakennuksesta hyätty. Kaikki talot ovat kuitenkin käytössä ja ne eivät ole ränsistyneitä tai hylättyjä. Paavolaan tulee uusia taloja koko ajan. Paavolassa on ajeltu hyvin lapset, koska Paavolassa on kolme hyväkuntoista puistoa. Paavolassa oli noin viisi vuotta sitten hyvä puisto, mutta se purettiin ja se oli huono asia, koska se oli suosittu puisto ja se oli talojen lähellä. Nykyään siinä ei ole enään yhtään mitään, joten en tajua miksi se purettiin.

Paavolassa on paljon metsää, jossa koiranulkoiluttajien on hyvä liikkua. Paavolassa en ole huomannut mitään, että miten kehitysvammaisia huomioidaan Paavolassa. Siellä on ainakin yksi kehitysvammainen ja hän liikkuu itse. Paavolaan voisi tulla vaikka koirapuisto, jotta koiratkin pääsisivät leikkimään johonkin ja ehkä myös yksi lapsille suunnattu puisto, joka olisi uudessa Paavolassa, koska uudessa Paavolassa asuu enemmän lapsiperheitä, joten kaksi puistoa olisi siellä hyvä.


Rantalanmäki - rauhaisa asuinalue

Rantalanmäki sijaitsee aivan Turuntien läheisyydessä Loimijoen länsipuolella. Se on noin kahden kilometrin päässä Forssan torista. Alueella on hyvin paljon omakotitaloja, myös rivitaloja löytyy.

Olen asunut koko elämäni Rantalanmäessä omakotitalossa. Kaikki vieressäni olevatkin talot ovat omakotitaloja. Olen viihtynyt hyvin, koska palvelut ovat lähellä niin kuin luontokin. Kaikkea löytyy siis sopivasti. Alueella on myös rauhallinen liikenne. Rantalanmäellä on mielestäni hyvä maine ja siitä puhutaan harvoin pahaa. Eniten siellä asuu lapsiperheitä ja eläkeläisiä.

Forssan keskusta on aivan lähietäisyydellä, joten Rantalanmäessä ei juurikaan ole omia palveluja. Aivan lähistöltä löytyy K-Market. Muutama yksityisyritys Rantalanmäessä on. Alueen reunalla on Atrian tehdas.

Rantalanmäessä on yksi leikkipuisto. Lapsille voisi siis olla hieman enemmänkin tekemistä. Lenkkimahdollisuudet joenrannassa ovat erinomaiset. Roskiksia voisi olla enemmän, sillä roskia näkee usein maassa. Muuhun ilkivaltaan Rantalanmäessä ei yleensä törmää. Kävelytietkin eri katujen välillä on hyvin suunniteltu ja kulkeminen on helppoa. Öisin ja iltaisin Turntiellä kulkevien hälytysajoneuvojen äänet kuitenkin kuuluvat yllättävänkin kovaa.

Alueen pinnanmuodot ovat hyvin tasaiset. Mäkiä ei ole. Rantalanmäki on kokonaan savea.