sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Talsoila - rauhallinen asuinalue

Talsoila on suuremmaksi osaksi omakotivaltainen asuinalue. Talsoila sijaitsee keskustan luoteispuolella.Vuonna 2011 alueella asui 1340asukasta.       karttapaikka

Itse olen asunut Talsoilassa n. 12 vuotta ja olen viihtynyt alueella hyvin. Talsoilasta ei ole pitkät matkat esim. Keskustaan ja Paavolaan ja se on hyvä. Talsoila on rauhallisessa paikassa. Huonona puolena Talsoilasta on se, että läheisen kaatopaikka Kiimassuo haisee välillä asuinalueella. Talsoilaan on rakennettu uusia taloja sinä aikana kun olen asunut alueella sekä Talsoilan puistoa on uudistettu rakentamalla sinne frisbeegolfrata. Muuten en ole huomannut suuria eroja.


Talsoilassa sijaitsee HK. Talsoilan alueella on muutamia parturi- kampaamoita, paloasema, kaupungintalo sekä Siwa. Talsoilassa sijaitsee myös Forssan suurin ala-aste Talsoilan koulu.

1930 - luvulla perustettiin talsoilan puisto työväen virkistysalueeksi. Puistossa on myös sijainnut Talsoilan kartano joka paloi vuonna 1894.

Talsoilassa en luultavasti muuttaisi mitään muuta kuin sen, että Talsoilan kentän luistelukopit voisi uudistaa, koska ne ovat vanhoja. 


Haastattelu:

Pidätkö Talsoilan alueesta?

Kyllä

Mitä hyviä ja huonoja puolia on Talsoilassa?

Hyviä: rauhallinen asuinalue,lyhyet kulkumatkat.
Huonoja: ei ole. 

Onko alue muuttunut aikana jona olet asunut alueella?

Kyllä uusia taloja on rakennettu.

Onko jotain jota haluaisit muuttaa Talsoilassa?

Lasten leikkipaikoista voitaisiin pitää parempaa huolta.




perjantai 27. maaliskuuta 2015

Rantalanmäki - Lähellä kaikkea

Yleistä
Rantalanmäki sijaitsee lännessä keskustasta katsottuna. Siellä asuu n. 885 asukasta.

Oma suhde
Rantalanmäki ei ole hassumpi asuinpaikka. Se on rauhallinen ja hyvällä etäisyydellä keskustasta ja kouluista. Rantalanmäki sijaitsee myös Loimijoen rannalla ja se mahdollistaa hyvät liikkumisalueet sen viereisistä puistoista. Forssan frisbeegolfrata ja Talsoilan kenttäkin sijaitsevat vain parin sadan metrin päässä. Mäki ei ole muuttunut paljoakaan sinä aikana kun olen asunut siellä. Ainoat valittamisen kohteet ovat muutama typerä naapuri. Olen asunut Mäessä koko elämäni (pian 16 vuotta). 

Palvelut
Rantalanmäessä pysähtyy välillä kirjastoauto.

Yritykset
Alueella on muutama pieni yritys ja Atrian tehdas.

Tänne vain
Suosittelen että muutatte Rantalanmäkeen, sillä täällä asuu paljon ystävällistä ja rauhallista väkeä. Kaikki tuntevat toisensa ja täällä on tapahtunut vain yksi puukotus ja kolme tulipaloa. Poliisikin kiertelee koko ajan joten mitään pahaa ei voi tapahtua. "Tule Mäkeen, täällä sua ei heitetä mäkeen."

Rantalankatu

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Talsoila - lähellä keskustaa

Talsoila sijaitsee Paavolan itäpuolella. Pienen matkan päässä keskustasta. Vuoden 2011 lopulla Talsoilassa asui 1340 asukasta.

Olen asunut Talsoilassa jo muutaman vuoden ja viihdyn alueella hyvin, koska se on aika lähellä keskustaa. Muutama vuosi sitten Talsoilaan rakennettiin frisbeegolfrata, jossa kaiken ikäiset viihtyvät. Talvisin Talsoilan kentällä on hyvä luistelukenttä. Jos asuu lähellä Turuntietä, tien äänet saattavat kuulua asuntoon.

Palvelut
Talsoilassa on Siwa, muutamia kampaamoita, Thai hieronta, palolaitos sekä kaupungintalo. Alueen lapset käyvät Talsoilan ala-astetta tai hoidossa Pihakoivun päiväkodissa.


Palolaitos
Palolaitos on yksi Forssan pisimpään säilyneistä maamerkkejä. Sitä alettiin rakentaa vuonna 1949 ja se valmistui vuotta myöhemmin. 2004 palolaitokselle tehtiin laajennus ja muutama vuosi sitten se kunnostettiin. Ennen vuotta 2004 peruskorjauksia ei oltu tehty.

Haastattelu:

Viihdytkö Talsoilassa?
Viihdyn. Vaikka asumme Turuntiellä, niin liikenne ei juurikaan häiritse.

Kauanko olet asunut alueella? Onko alue muuttunut jotenkin?
Melkein neljä vuotta, vaikea sanoa onko alue muuttunut..

Talsoilan hyviä ja huonoja puolia?
Hyviä puolia: lyhyet matkat kouluun, puistoon, luistelemaan ja pururadalle. Toisaalta tarpeeksi lähellä keskustaa. Huonoja puolia? En tiedä..

Talsoilan frisbeegolfkori

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Rantalanmäki-kivaa, hauskaa, mukavaa


Rantalanmäki sijaitsee keskellä Forssaa, Kehräämon kupeesa. Rantalanmäessä asui vuonna 2011 noin 885 asukasta.


Oma suhde alueeseen
Olen asunut Rantalanmäessä 10 vuotta. Rantalanmäki on hyvin rauhallinen, idyllinen ja lapsiystävällinen. Rantalanmäessä ei ole tapahtunut mitään muutoksia, sillä esimerkiksi talonrakentamiseen ei ole tilaa.

Palvelut ja yritykset
Rantalanmäen lähistöltä löytyy puisto,frisbeegolf rata, ruokatehdas ja Siwa. Lähistöltä löytyy myös kehräämöalue, josta löytyy kirjasto, museo, keilahalli, nuorisotilat ja koulu. Loimijoen rantaan saa mennä kalaan kunhan siitä maksaa, luvat saa keilahallilta. Loimijoenvarrella sijaitsee myös Sortohaan pallokenttä. Rantalanmäen lähistöltä löytyy myös paloasema ja kaupungintalo.

Historia

Rantalanmäessä on paljon tyyppitaloja, eli samannäköisiä ja mallisia taloja. Suurin osa taloista on rakennettu 1940-1950, mutta uudempiakin löytyy.




perjantai 13. maaliskuuta 2015

Tölö - mukavan lähellä kaikkea

Tölö on asuinalue Forssassa keskustan ja valtatie 2:n välissä. Vuonna 2011 siellä asui 1225 asukasta. Tölön aluetta alettiin rakentaa 70-luvulla.

Tölön alueen maaperä on suurimmaksi osaksi hiekkamoreenia, mutta siellä on myös savea. Tölöltä löytyy myös ihan vähän kalliomaata.
Tölö kuuluu Pyhäjärven Kuivajärven valuma-alueeseen. Tölöllä ei ole järviä, jokia tai lampia. Tölöstä reilu kilometri luoteeseen virtaa Räynynoja. Tölöstä kaakkoon on myös kaksi pientä lammikkoa. Tölöltä noin kolme kilometriä pohjoiseen löytyy pohjavesialue.

Olen asunut Tölöllä lähes koko ikäni. Alue ei ole muuttunut juurikaan siellä asumisaikanani - kerrostaloja on kuitenkin julkisivuremontoitu. Alue on viihtyisä, eikä siellä ole häiriköintiä. Tölön hyviä puolia ovat sen sijainti esimerkiksi Forssan keskustaan nähden - esimerkiksi linja-autoasemalle kävelee vain vartissa. Tölöllä on ala-aste, joka ei ole vaarallisten tienylitysten päässä, mikä on tietysti hyvä asia. Tölöllä on myös mukavat kävelytiet ja viihtyisä puisto lapsiperheitä varten. Tölöllä on viime aikoina karsittu melko rajustikin puita sekä pensaita, joka saa alueen näyttämään epäviihtyisältä, karulta ja köyhältä slummilta.

Tölöllä on monia ihmisille hyödyllisiä palveluita, kuten esimerkiksi vanhusten hoivakoti Retonkihovi, Tölön koulu ja Taikatuulen päiväkoti. Tölöltä löytyy myös muita yrityksiä ja palveluita, esimerkiksi kirpputori, RengasCenter, Tyykibaari, käräjäoikeus, Vesihelmi, Sale, Veikon kone ja parturi-kampaamo Tyykikylän Doris. 

Jokioinen - Rauhaisa pikku kunta

Jokioinen on 5 516 asukkaan kunta, joka sijaitsee Forssan länsipuolella. Oma asuinalueeni on Ruokosuo, joka sijaitsee Jokioisten keskustan ja valtatie 10:n välissä.

Olen asunut Jokioisilla Ruokosuolla koko elämäni. Ruokosuo on asuinaluetta, eikä siellä ole kuin taloja ja leikkipuisto. Kaikki kaupat, päiväkodit, koulut yms. ovat Jokioisten keskustassa. Ruokosuolla on todella rauhallista, joten siellä on mukava asua. Ruokosuolle on rakennettu uusia taloja ja kunnostettu lasten leikkipuistoa. Kovin paljoa Ruokosuo ei kuitenkaan ole muuttunut siellä asumiseni aikana. Ruokosuon hyviä puolia ovat mm. se, että pihat ovat suojaisia ja alueella on rauhallista. Sieltä ei myöskään ole pitkä matka keskustaan. Huonoja puolia en osaa sanoa.


Jokoisilta löytyy mm. kirjasto, kaksi ruokakauppaa, R-kioski, kukkakauppa, autokoulu, kunnantalo, seurakuntatalo apteekki, kirkko, muutama kauneushoitola, MTT, Boreal, Jokioisten Verkatehdas, Terveyskeskus, kaksi päiväkotia, ala- ja yläkoulu sekä kaksi ravintolaa.

Jokioisten Ruokosuon alue on pääosin hiekkamoreenia, mutta siellä on myös kalliomaata. Ruokosuon länsipuoli kuuluu Jokioisen valuma-alueeseen ja itäpuoli Haapajoen valuma-alueeseen. Ruokosuon alueella ei ole järviä, jokia tai lampia. Noin kahden kilometrin päässä pohjoisessa on Loimijoki, ja noin kahden kilometrin päässä koillisessa ovat Pellilänsuon lammikot.


Jokioisilla sijaitsee Jokioisten kartano, joka on rakennettu vuonna 1562. Siellä on asunut monia tunnettuja sukuja. Ensin siellä kuitenkin asui Klaus Kristerinpoika Horn, kun Ruotsin kuningas Eerik XIV antoi kartanon hänelle. Nykyään kartanon alueella toimii MTTn eri laitoksia. Kartanon lähellä on myös Elonkierto, joka on MTTn ylläpitämä maaseutu- ja kotieläinpuisto. Kesäisin siellä pääsee katsomaan kotieläimiä, joita varsinkin perheen pienimmät tykkäävät katsella. Elonkierrossa kierretään n. 2km lenkki, jonka varrella saa ihmetellä eläimiä, kasveja ja koneita.