sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Pispanmäki - Viihtyisä asuinalue jokaiselle

Pispanmäki on Forssan asuinalue 2-tien länsipuolella, kaupungin lounaisosassa. Siellä on paljon uusia ja vanhoja omakotitaloja. Alueella on myös teollisuutta, kuten Saint-Gobain Isoverin ja Parman tehtaat. Myös ravirata ja Kiimassuon kaatopaikka kuuluvat Pispanmäkeen. Vuonna 2011 asuinalueella asui 339 ihmistä. Karttalinkki Pismanmäen asuinalueelle

Pilvenmäen ravirata
Pilvenmäen ravirata yksi Suomen pisimpään samalla paikalla toimineita ratoja. Se on avattu vuonna 1949 ja se on ollut siitä asti käytössä. Ravirata on Forssan Seudun Hippos ry:n omistuksessa.

Siellä on järjestetty kolmesti Kuninkuusravit. Ensimmäisiä Pilvenmäellä järjestettyjä Kuninkuusraveja varten rakennettiin lasitettu istumakatsomo. Myöhemmin raviradalle on rakennettu vielä toinen katsomorakennus. Pilvenmäellä järjestetään edelleenkin perinteisiä ravikilpailuja.

Pilvenmäen raviradan ympärille on keskittynyt hevostalleja, ja niitä pitäviä ravivalmentajia. Pilvenmäellä sijaitsee myös hevosklinikka.

Ravirataa käytetään myös moottoripyöräilyn maarata-ajojen alustana.
Toinen tunnettu tapahtuma, joka järjestetään Pilvenmäellä on harrasteautotapahtuma Pick-Nick. Se kerää vuosittain n. 30 000 kävijää ja se onkin Pohjoismaiden suurin yksipäiväinen harrasteautotapahtuma.

Pilvenmäen portit


Oma suhteeni asuinalueeseen
Olen asunut Pispanmäessä melkein kahdeksan vuotta. Olen viihtynyt asuinalueella ihan hyvin, sillä siellä on erittäin rauhallista, sillä suurin osa asukkaista on vanhuksia ja lapsiperheitä. Pispanmäkeen on rakennettu asuinaikanani uusia omakotitaloja, ja suurimpaan osaan niistä on muuttanut lapsiperheitä. Asuinalueella on hyvä asua, vaikka se ei ole aivan kaupungissa, mutta silti lyhyiden matkojen päässä.

Lähteet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pispanm%C3%A4ki
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pilvenm%C3%A4en_ravirata
http://www.pilvenmaki.fi/pilvenmaki/fi/ravirata/index.php
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pick-Nick

2 kommenttia:

  1. Otsikko on hyvä ja osuva. Rauhallisuus on kyllä totta koska olen itsekkin asunut alueella ja siellä ei paljoa liikettä näkynyt. Itse olisin viellä maininut kiimassuosta sen että sieltä tulee välillä aika epämielittyvä haju.

    VastaaPoista
  2. Otsikko on osuva. Tekstissä tulee kaikki olennainen esiin ja ei tarvitse muuta. Kuva Pilvenmäen porteista sopii aiheeseen todella hyvin.

    VastaaPoista