maanantai 14. huhtikuuta 2014

Talsoilan mestat

                                          Johdanto

Talsoila on yksi Forssan kaupungin osa. Talsoilan halki kulkee turuntie joka on leveä puistokatu. Talsoilan pohjoisrajana on valtatie 10, itärajana on loimijoki ja etelärajana on valtatie 2. Loimijoen väliin jää alue jota kutsutaan rantalanmäeksi. Turuntien itäpuolella eli rantalanmäen puolella on kerrostaloja mutta yleisesti alue on omakotitaloja täynnä. Vuonna 2011 talsoilassa oli 2 225 asukasta.
Karttalinkki
           
Turuntie

                                     Merkittäviä asioita

Talsoilan merkitseviä rakennuksia ovat kaupungintalo,paloasema ja Kuhalankosken mylly.

                               Oma suhde alueeseen

Oma suhteeni talsoilan alueeseen on hyvä, täällä on rauhallista ja kaunista. Täällä ei ole häiriöntekijöitä ei muitakaan omituisia ihmisiä. Olen asunut täällä 15vuotta ja tämä alue ei ole muuttunut oman asuian aikanani.

                                       Alueen epäkohtia                                     
                    
Täällä on pari todella huonokuntoista taloa jotka rumentavat aluetta huomattavasti onneksi toista niistä taloista ollaan kunnostamassa uuteen uskoon. Täällä on  yksi todella vaarallinen risteys josta ei näe että tuleeko oikealta auto tai jalankulkija koska risteyksen vieressä on talo jossa kasvaa iso aita jonka yli ei nää.
Omasta mielestä tämä alue on helppokulkuinen kaikille. Myös pieniä jalankulku väyliä löytyy jossa voi ulkoiluttaa koiraa. Kaupat ovat tarpeeksi lähellä jos hätä yllättää.


Vaarallinen risteys

Tule asumaan talsoilaan täällä ei häiriköidä!

1 kommentti:

  1. Hyvä ja tiivis esittely omasta kaupunginosasta. Hienot kuvat olivat oiva lisä tätä esittelyä. Pidin tästä.

    VastaaPoista